TDP:n toimintavuosi 2021

TDP:n toimintavuosi 2021

TDP:n toimintavuosi 2021 oli erittäin onnistunut. Tarkempia lukuja odotellessa voimme juhlia liikevaihdon osalta miljoonan euron lasikaton rikkomista, mutta mikä tärkeintä, kasvoimme ja kehityimme organisaationa koko yrityksen leveydellä.

Ensinnäkin, asiakastyytyväisyys kasvoi suoralla palautteella mitattuna, mikä on liiketoiminnallisesti mutta myös henkilökohtaisesti meille se isoin juttu. Siitä erityiskiitos teille hyvät asiakkaamme! Haluamme jatkossakin tulla entistä vahvemmin esille mieluisana, kokonaisvaltaisena IT-palvelukumppanina kuin ainoastaan laitteiden ketteränä toimittajana ja huoltajana.

Toinen erityismaininnan ansaitseva kohokohta viime vuodesta olivat onnistuneet rekrytointimme. Uudet TDP:läiset, Veikka ja Matti, vakuuttivat alusta lähtien osaamisellaan niin henkilöstömme kuin asiakkaamme, ja hyvinä tyyppeinä he vahvistavat TDP:n ennestään vahvaa henkilöstökemiaa. Eliaksen sapattivuosi armeijassa näkyi, mutta kuten sanonta tietää kertoa, esteet on tehty ylitettäviksi ja toivon mukaan saamme Eliaksen taas kesällä vahvuuteemme.

Siitäkin huolimatta meille tulee pian uudelleen eteen työntekijöiden rekrytointi. Kasvu tuottaa monia tarpeita; kaipaamme Portin toimistolle samalla niin kokenutta IT-tehtävien koordinaattoria kuin selkeää IT-tukihenkilöä. Vantaan toimistossakin olisi pätevälle helpdesk-henkilölle tilausta.

Lähdimme viime vuoden lopulla myös käynnistämään suurempaa brändiuudistusta, jonka viemme maaliin tämän vuoden aikana. Perinteinen logomme koki uudistuksen ja viestinnässä pyrimme jatkossa olemaan enemmän TDP ja vähemmän Tampereen Datapiste, joka tosin säilyy yhtiön nimenä taustalla.

Kiitokset kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme viime vuodesta! Yhteiskunnan tilanteesta huolimatta yritetään katsoa yhdessä valoisasti tulevaisuuteen ja tehdään toisistamme parempia taas tänäkin vuonna.

Lisätietoja: Pauli Aalto | 040 7483 818 | pauli.aalto@tdp.fi | Tampereen Datapiste Oy