
”Unfairin IT-asiat olivat olleet vastuullani alusta eli vuodesta 2014 lähtien. Kun yrityksen koko kasvaa kolmesta henkilöstä 27:een, on selvää, että myös IT-laitteiston hankinnan ja sen käytön tuen tarve kasvaa melkoisesti. Vuosien varrella henkilöstömäärän lisääntymisen myötä tukitehtävien määrä nousi samassa suhteessa ja alkoi vaikuttaa liikaa omien varsinaisten työtehtävien suorittamiseen", kuvailee Unfairin IT-asioista aiemmin vastannut Tuomo Lampela kumppanuuden taustoista.
”Lähdimme hakemaan kokenutta Mac-ympäristön osaajaa, joka samalla kykenisi vastaamaan yrityksemme kaikkiin muihinkin tarpeisiin nopealla vasteajalla. Vaikka kävimme tarkasti läpi ulkoistuksen kustannusvaikutukset, raha ei ollut ratkaisevassa roolissa Datapisteen valinnassa. Datapisteestä huokui heti valmius tarjota haluamamme. Kumppanuutta on nyt kestänyt muutaman kuukauden ja palvelun helppous ja sujuvuus on ollut sitä, jota toivoimmekin.”
”Löysimme keskusteluissa Tuomon kanssa nopeasti yhteisen sävelen siitä, mitä he odottavat ja tulevat saamaan uudelta IT-kumppaniltaan”, kommentoi Datapisteen toimitusjohtaja Pauli Aalto. ”Sopimusprosessi sujui jouhevasti ja yhteistyökykyisen yrityksen kanssa on aina mukavaa lähteä rakentamaan uutta. Unfairin kaipaama kokonaisvaltainen IT-palveluratkaisu on juuri sellainen, johon haluamme jatkossa keskittyä ja tarjota muillekin yrityksille.”
Pauli AaltoToimitusjohtaja0407483818pauli.aalto@tdp.fi